
AAVA



GLACIALIS AURORA SKY
s. 16.9.2022
HD: C/C
ED: 0/0
OCD: TERVE/TERVE
VA: 0, LTV: 0
BAER: +/+
​


HISTORIAA JA LUONNE
Aava on ensimmäisestä Glacialis-pentueestani ja halusin tuolloin jättää sen sijoitukseen tulevaisuutta ajatellen, koska sillä oli jo pikkupentuna ihanan iloinen, utelias ja valloittava luonne. Se oli aivan pienenä monesti ensimmäisenä kapuamassa sekä minun että vieraiden syliin, mikä oli todella hellyyttävää ja kertoi ihmissosiaalisuudesta. Ei ollut ensimmäisenä puremassa kovasti, vaan tutki käsiä myös nuolemalla. Aava vaikutti rohkealta ja tasapainoiselta luonteeltaan ja rakenne vaikutti erittäin potentiaaliselta ja mietin kovasti pitäisikö se jättää jopa ihan kotiin. Vertailin sitä eniten juurikin siskonsa Kiteen suhteen, joka oli alusta alkaen ollut toinen vaihtoehtoni kotiin jätettävistä tytöistä. Mielestäni tein oikean valinnan molempien tytsyjen suhteen ja olen onnellinen miten hienosti Aava on vaikuttanut sopivan Sina Nummelan perheen luokse.
​
Sina kertoo Aavasta näin:
​
"Aava hurmaa kaikki lempeällä ja rakastavalla luonteellaan. Hän on aina valmis seikkailuihin ja oppii nopeasti uusia asioita. Aava on menestynyt hienosti näyttelyissä, ja tähän mennessä saavuttanut mm. Liettuan ja Viron juniormuotovalion arvon.
Tulevaisuudessa Aavan kanssa on suunnitelmissa muidenkin harrastusten aloitus, kuten vetolajit ja rallytoko, sekä mahdollisesti agility. Aava on todellinen ilon lähde perheelleen ja kaikille, jotka saavat kunnian tutustua häneen."
​
Sijoitusyhteistyö toimi erittäin hyvin, mutta purimme sijoitussopimuksen yhteisymmärryksessä syksyllä 2024, koska halusin tarjota Sinalle mahdollisuuden aloittaa oma unelmansa jakutianlaikakasvatuksesta jo hieman nopeammin. Lisäksi tuumasin, että minulla on kuitenkin Kide tästä yhdistelmästä. Omistajuus ja jalostusoikeus kuuluvat siis nykyään Sinalle täysimääräisesti.
​

.jpg)




TERVEYS
​
Aavalta on tutkittu kuulo, selkä (ilman sp), olkapäät ja kyynärät priimakuntoisiksi täysin terveiksi. Lonkkatulos C/C on keskitasoa jakutianlaikojen lonkkatuloksissa ja tarkoittaa lievää dysplasiaa. Lonkkamaljat ovat hiukan matalat. Tämä ei kuitenkaan ole aiheuttanut Aavalle oireilua, eikä todennäköisesti aiheutakaan mikäli lihaskunto pysyy hyvänä. Aavan vanhempien lonkat ovat A/A ja B/B, joten se kantaa mahdollisesti myös näitä vastaavia geenejä.